Valikko Sulje

Italian Serie A käynnistyi – Juha-Matti Savolaisen edustama Mantova lauantai-illan livessä

Keskiviikkona vihdoin ratkaiseva ottelu - Suomi vs Serbia

Edellinen Serie A kausi keskeytyi korona tilanteen pahentuessa Italiassa, mutta onneksi uusi kausi on päästy aloittamaan. Viime kaudella ensimmäisenä suomalaisena Seria A:ssa pelasi Jukka Kytölä, joka edusti Mantovan joukkuetta. Reilusti peliaikaa saanut Suomen maajoukkueen pohjapelaaja siirtyi kuitenkin kesän aikana takaisin Suomeen ja KaDy:n paitaan.

Mantova säilyttää kuitenkin asemansa sarjan ”suomalaisjoukkueena”, sillä maajoukkueen ykkösmaalivahti Juha-Matti Savolainen siirtyi kesän aikana Mantovan riveihin Kroatian liigan Crnicasta. Savolaisen mahdollisuudet ykkösmaalivahdin paikkaan ovat hyvät, sillä Mantovan monivuotinen ykkösmaalivahti Enrico Ricordi siirtyi kesällä Meta Catanian riveihin.

Mantovan kauden avauspeli

La 10.10.2020
Klo: 19:00 (Suomen aikaa)
Pesaro – Mantova
TV: PMGSport Futsal

Ensimmäisessä ottelussa on heti tason mittauksen paikka, sillä Pesaro on Italian hallitseva mestari. Tosin kaudelta 2018-2019, sillä edellinen kausi jäi kesken koronan takia. Pesaro pelasi myös Mestareiden liigaa, pudoten Elite Roundilla finaaliin asti edenneelle ElPozo Murcialle.

Serie A pelataan 14 joukkueen sarjana kaudella 2020-2021. Päivitetyt sarjataulukot löydät täältä.

Serie A televisioidaan Rai Sportin ja PMG Sport Futsalin kautta. Rai Sport lähetykset eivät valitettavasti näy Suomessa, mutta PMG Sport Futsalin lähetykset ovat vapaasti katsottavissa Youtubessa.

BOMBA SERVITA 💣: LE CHIAVI DELLA PORTA DEL MANTOVA NELLE MANI DI JUHA MATTI SAVOLAINEN ⚪️🔴La calma è la virtù dei…

Julkaissut Mantova Calcio a 5 Lauantaina 18. heinäkuuta 2020