Valmentajuudesta ja valmentajien arvostuksesta
Olen seurannut tulessa suomalaisten futsalpelaajien siirtoja ulkomaan kentille. Harmi että mediat eivät näin globaalissa ja suositussa lajissa näitä siirtoja juurikaan noteeraa. Pelaajille nämä ovat ainukertaisia kokemuksia oppia eri kieliä ja kulttuureita eikä urheilijanura kestä ikuisesti. Tämä on kestävämpi tapa myös matkustaa ja nähdä maailmaa, kuin että olisit viikon Pattayalla.
Toivottavasti tulevaisuudessa valmentajienkin omistautumista tuotaisiin esille. Suomessakin on futsalvalmentajia, jotka kenties halutessaan voisivat valmentaa ulkomailla. Kokonaan toinen asia on se, onko valmentajilla tarvetta lähteä epävarmoihin, epävakaisiin sekä taloudellisesti haastaviin ympäristöihin, toki eipä valmentamisesta suomessakaan isoja summia makseta.
Benfican vierailun jälkeen minun olisi ollut todennäköisesti mahdollista jäädä Portugaliin johonkin pienemmistä pääsarjajoukkueista, mutta se olisi vaatinut jonkun toisen työn ottamista rinnalle. Vain kärkiseuroissa on päätoimiset valmennustiimit ja muissa seuroissa korkeintaan päävalmentajat, jos sitäkään.

Lisäkseni tällä hetkellä ainoa ulkomailla työskentelevä suomalainen futsalvalmentaja on Espanjan pääsarjan Manzanares FS:n valmennustiimiin siirtynyt Johannes Axerud. Ulkomailla toimiessa oppii ja näkee erilaisia ympäristöjä ja tapoja toimia, ja se voi myös vahvistaa käsitystä omasta jo olemassa olevasta kompetenssista.
Suomen futsalliigoissa on mahdollista toimia valmentajana käytännössä niin kauan kuin haluaa pelkäämättä saavansa potkuja, sillä valmentajamassaa, valmentajien välistä kilpailua sekä huippu-urheilumaailman asettamaa painetta ei ainakaan vielä juurikaan esiinny. Ehkä tässäkin on omat vahvuutensa verrattuna esimerkiksi tällä hetkellä Veikkausliigassa käytävään valmentajavaihdosrulettiin. Suomessa on edelleen myös, ehkä resurssien vähyydestä johtuen vahva pelaajavalmentajakulttuuri.

Viimeisen vuoden aikana olen keskustellut usean portugalilaisen ja espanjalaisen futsalvalmentajan kanssa ja havahduin yhteen mielenkiintoiseen näkökulmaan. Aina kun olen keskustellut espanjalaisen valmentajan kanssa heillä on ollut tapana kehua ja nostaa oman valmentajakunnan valmentajia esille. Näin he pitävät yllä tiettyä mielikuvaa espanjalaisten valmentajien tasosta ja ehkä heidän omienkin uramahdollisuuksien portit ovat sitä myöten hieman väljemmät.
Kokemukseni mukaan Portugalissakin tietyt tahot kehuvat toisiaan, mutta kohtasin myös melko paljon toisten valmentajien kritisointia. Kilpailu avoimista valmentajapaikoista on äärimmäisen kovaa ja resurssit pienet. Pelkästään Portugalissa on koulutettuja futsalvalmentajia n. 8000 kun meillä Suomessa Futsal C ja B koulutukset käyneitä on yhteensä n. 300. (Valmennusjärjestelmä-analyysi Grönroos 2020)
Maajoukkueiden menestys on tärkeässä roolissa mitä tulee mielikuviin hyvistä valmentajista. Tämä on yksi syy miksi espanjalaisia ja portugalilaisia nähdään ympäri maailmaa. Mielikuvat saattavat synnyttää myös ohilyöntejä, lisäksi näissä maissa hyvä veli-kerhot ovat yleisiä. Suomen jalkapallon pääsarjoihin on tullut useita valmentajia Espanjasta ja Portugalista, joita maitojuna on kutsunut erinäisistä syistä nopeasti tai joiden ammattitaito ei ole ollut sitä mitä seuroissa on kuviteltu. Joskus eri tahojen kemiat eivät vain kohtaa kuten kävi espanjalaisen Hector Lasantan kohdalla KuPSissa.

Suomessa Palloliiton englanninkielinen UEFA Futsal B valmentajakoulutus on myös merkittävässä roolissa valmentajien kasvattamisessa ja arvostuksessa. Koulutuspäällikkö Huhtasen johdolla koulutusta on järjestetty pian jo kymmenkunta vuotta. Koulutukseen osallistuu valmentajia ympäri Eurooppaa, joskus jopa kauempaa. Yksi iso tekijä koulutuksessa, ja futsalvalmentajamaailmassa yleisesti on verkostoituminen. Verkostoitumisen ydin ja sen hyödyntäminen on hyvä oppia tuntemaan, muuten tie muualle kuin kotikylän seuraan voi olla tukossa.
Näen tärkeänä että tuomme esille omaa valmennusosaamistamme ja nostamme toisia valmentajia ylös, etenkin jos he ovat oman valmentajuutensa kehittämisen eteen nähneet aikaa ja vaivaa ja haluavat edetä omalla urallaan. Näin synnytetään tietoutta meidän valmennuskulttuurista ja osaamisesta.

Mitkä voisi sitten olla meidän valmennuksellisia erityisvahvuuksia verrattuna muihin?
Nostan esille tässä joitakin asioita, nämä ovat toki myös persoonakohtaisia, mutta suomalaisen valmentajan vahvuuksia voisivat olla:
- Täsmällisyys
- Rehellisyys
- Rauhallisuus
- Luotettavuus
- Henkinen vahvuus
- Suunnitelmallisuus
- Holistinen valmennusosaaminen¨
- Vuorovaikutustaidot
- Koulutustausta
- Urheilijalähtöisyys
Jani Sarajärvi ja JP-Savolainen keskustelivat taannoin omassa ”Progressao” podcastissaan valmentajien ojentautumisesta ja arvostuksesta sekä toivat esille mielenkiintoisia näkökulmia. 1950-60-luvuilla suomalaiset terveydenhoitoalan henkilöt olivat erittäin arvostettua ja pidettyä ympäri maailman erilaisilla sota -ja kriisialueilla. Suomalaisen lääkärin käsi ei tärissyt tiukassa paikassa (Virtanen, 2010). Myös suomalainen rakennusosaaminen on ollut esillä esimerkiksi Lähi-Idässä. Miksi ei siis myös meidän valmentajat voisi olla samassa kategoriassa?
Täällä Vietnamissa on palattu pienen tauon jälkeen takaisin sorvin ääreen. 2. kierroksen jälkeen U-20 joukkueemme kausi jatkui vielä Vietnamin mestaruuskisoissa, joissa Cao Bang oli finaalissa keskittyneempi ansaiten voittonsa. Itse pääsin olemaan elokuun aikana valmennusvastuussa päävalmentajamme loman ajan, mikä oli mukavaa vaihtelua omaan arkeen.

Seuraava kilpailutapahtuma meillä on marraskuun loppupuolella pelattava Vietnamin Cup, joten meillä on nyt ruhtinaalliset n. 3kk aikaa valmistaa joukkue näitä kilpailuja varten.
Rauhallisia loppukesän päiviä kaikille, nostetaan toisiamme ja toistemme vahvuuksia esille!
MG