Valikko Sulje

Marun matkassa – futsalkulttuuria etsimässä #2.2

Marun matkassa - futsalkulttuuria etsimässä #2.2

Matkaraportti Da Nang 8.-11.7.2023

Toisen kierroksen toinen matkapeli ja kolmas ottelu oli edessä Da Nang nimisessä turistien suosimassa merenrantakaupungissa noin puolentoistatunnin lentomatkan päässä Hanoista. Vietnam vetää tällä hetkellä ihmisiä kuin leipäjonot. Ilma on trooppinen, löytyy monenlaista maisemaa, syleilevää ja ystävällistä kulttuuria, värikästä historiaa, sekä länsimaalaiseen makuun edullinen hintataso. Englanninkielellä pärjää melko pitkälle ja google translate toimii back uppina kun pitää oikeanlainen pihvi tilata ravintolasta.

Lähdimme matkaan lauantaina vaikka peli pelattaisiin vasta maanantaina, joten valmistautumisaikaa paikanpäällä oli runsaasti, liikaakin omaan makuun. Managerimme oli varannut lennon Hanoista lähteväksi klo 8:00, joten kuskimme haki meidät jo kukonlaulun aikaan. Iltapäivälle oli suunniteltu otteluareenalla lyhyehkö, mutta intensiivinen harjoitus. Ei liene yllättävää, että pääpaino oli erikoistilanteissa, joita hinkataan kunnioitettavia määriä jokaisella harjoitusviikolla.

Paikallisten pelaajien ja valmentajien todellisuus

Olen havainnut, että täällä pelaajiemme (ja paikallisten valmentajien) on välillä haastavaa keskittyä harjoitteluun sekä kurinalaiseen tekemiseen, ja kun ymmärtää taustoja, niin ymmärtää myös paikallisia ja heidän olosuhteitaan paremmin. Kuten viime kirjoituksessa toin esille, futsalissa on täällä valitettavan vähän kilpailutoimintaa.

Yhtenä haasteena on, että pelaajat kirjaimellisesti elävät harjoituskentällä, koko elämä on samassa paikassa. Samat naamat on 24/7 silmien edessä. Harjoituskausi on nälkävuoden pituinen. Henki on kuitenkin joukkueessa erinomainen. Pelaajat ovat rentoja ja lupsakoita, ehkä liiankin rentoja huippu-urheilija elämään, stressiä ei oteta mistään, ei osata ottaa. Asiat soljuu omalla painollaan. Kuumakin.

Vaikka harjoituksissa tuntuu ehkä välillä olevan jarrut päällä, niin peleissä jokainen antaa kaikkensa ja pakko antaakin koska muuten palkkaluokka saattaa pudota. Täällä pelaajat jaotellaan eri palkkakategorioihin peliesitysten, harjoitusinnokkuuden jne. mukaan, joten tämäkin pistää yrittämään hieman kovemmin.

Otteluun valmistautumista

Vierasmatkan päiville oli ohjelmoitu klassista ohjelmaa, vähän jumppaa aamulla, videopalaveria jne. kaikkea sellaista mitä pelaajat rakastavat. Varjoista paikkaa liikkuvuusharjoittelulle oli mahdoton löytää. Edellisen ottelun videoanalyysit päätettiin jättää ohjelmasta pois, sillä vaikka kolme pistettä tulikin, ottelu oli sen verran karmea, ettemme halunneet lannistaa pelaajia ”error” sulkeisilla.

Ottelupäivän aamuna kävimme kyllä vastustajan pelaamista lävitse. Kerrotaan nyt vähän ravinnostakin, eli lounaaksi, illalliseksi ja päivälliseksi oli tarjolla riisiä tai riisin tapaista tavaraa.

Itse ottelu Song Han nimistä joukkuetta vastaan oli meiltä vakuuttava esitys. Ei kovin kaunista pelaamista, mutta joukkue esitti vahvaa ja uhrautuvaa koko joukkueen puolustuspelaamista sekä onnistui jälleen erikoistilanteesta hyökkäyspäässä. Pelialustat ovat länsimaalaiseen tasoon täällä todella mielenkiintoisia, epätasaiset ja likaiset futsalkentät vaikuttavat pelin laatuun ja esimerkiksi syöttöpelaamiseen negatiivisesti. Jos joku valittaa kentistä Suomessa, niin tervetuloa käymään Vietnamissa.

Koosteita kiehtovasta Vietnamin pääsarjasta löytyy ainakin VOV live youtube kanavalta. Tällä hetkellä olemme sarjakärjessä tasapistein Aleksi Pirttijoen edustaman Thai Son Namin kanssa. Odotettu ja lämpöinen keskinäinen “derbymme” pelataan ensi viikon maanantaina 14.7.2023 klo 13 Suomen aikaa.

Pukukopissa oli kuumuuden takia mahdoton olla, joten palaveria pidettiin leppoisasti jalkakäytävällä.

Kotimatkalle

Paluulennon aikataulumme ehti muuttua pariin otteeseen lentoyhtiön toimesta edeltävänä iltana, osa jotka olivat menneet aikaisemmin nukkumaan haahuilivat puoli neljä aamuyöllä hotellimme aulassa ihmetellen missä muut ovat. Heille tieto lähtöajan muuttumisesta ei ollut mennyt perille. Kaikenlaista pientä säätöä ja muutosta on ilmassa jatkuvasti ja siihen pitää valmennuksen ja pelaajien sopeutua.

Da Nangin yksi kuuluisista maamerkeistä “Dragon Bridge”, lohikäärme syöksee viikonloppuiltaisin tulta suustaan.

Kaiken kaikkiaan seikkailu tähän upeaan ja eksoottiseen kaupunkiin oli onnistunut. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Da Nangissa jos rahkeita on. Palataan jälleen uusien tuulien merkeissä myöhemmin.